Isännöintitoimisto Asunto MaisteriOy:lle on myönnetty Avainlippu

Suomalaisen Työn Liitto onmyöntänyt Vantaalaiselle Asunto Maisteri Oy-yritykselle Avainlippu- tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulleja Suomessa työllistävälle palvelulle. Asunto Maisteri Oy tuottaa isännöintipalveluitaasunto-osakeyhtiöille ja kiinteistöosakeyhtiöille suomalaisella työvoimalla ja suomalaista työtä toiminnassaan tukien.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu- Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johtoja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa. Asunto Maisteri Oy:n omistusosuus perustuu 100%:n kotimaisuuteen. -

”Avainlippu-tunnus on suurikunnia. Avainlippu-tunnuksen haluamme myös osoittavan asiakkaillemme vastuullisen toimintatapamme, että tuemme kaikissa mahdollisissa valinnoissamme suomalaista työtä. Tämä on meille arvovalinta, jota uskomme myös asiakkaittemme arvostavan entistä vahvemmin. Palvelumme on tuotettu suomalaisen työvoiman turvin ja työllistämme sekä suoraan että välillisesti laajasti muita suomalaisia palveluntuottajia”, Asunto Maisteri Oy:n toimitusjohtaja Katja Pesonen täsmentää. 

Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden. 

-”Koronakriisin aikana on entistä enemmän korostunut kantamamme yhteiskuntavastuun merkitys kotimaisena toimijana sekä muita kotimaisia yrityksiä työllistävänä yrityksenä. Asiakkaat lopulta valitsevat sen, mikä valinta on sekä heille itselleen sekä laajemmin koko yhteiskunnalle paras vaihtoehto. Ekonomistina ja isännöintialan yrittäjänä minun on toki hankala nähdä muuta vaihtoehtoa oikeana kun se, että raha jää Suomen hyödyksi ja saamme yhteiskunnan toimimaan vaikeinakin aikoina.”,
Pesonen täsmentää. 

Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö
Reetta Mentu toteaa, että kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia. 

- Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista asiakkaille ja muille sidosryhmilleen. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä,
Mentu kertoo.

Lisätietoja

Katja Pesonen, toimitusjohtaja, Asunto Maisteri Oy, 040 722 0580, katja.pesonen@asuntomaisteri.fi

Reetta Mentu, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 561 5030, reetta.mentu@suomalainentyo.fi

Asunto Maisteri Oy on asunto-osakeyhtiöiden ja liikehuoneistojen isännöintiin jahallinnointiin erikoistunut , 100 %:sti kotimainenyritys. Toimintatapa perustuu kiinteistöjen arvon säilyttämiseen,ammattitaitoiseen taloudenhallintaan ja suunnitteluunsekä taloyhtiön elinkaaren hallintaan. Toimipaikka sijaitsee VantaanTikkurilassa. Yritys tuottaa isännöintipalveluja laajasti Uudellamaalla. https://www.asuntomaisteri.fi/

Unikkotie 13, 01300 Vantaa
Y-tunnus 2772117-4
info@asuntomaisteri.fi
Puhelin 050 472 1688 / asiakaspalvelu

AUKIOLOAJAT
Toimistomme aukioloaika asiakaskäynneille MA-PE klo 10-15

Asiakaspalvelumme puhelinpalvelu on avoinna MA-PE 10-15

Muulloin käytössä digitaaliset palvelut / sähköiset lomakkeet 24/7/365

Huomioithan, että isännöitsijämme ovat paljon myös asiakaskohteissa päivittäin.
Sovithan ennakkoon tapaamisen toimistolle oman isännöitsijäsi kanssa.